Kausi 2016

Veikkojen kausi 2016 päättyi välieriin

Eilinen 3. välierä päättyi siis Mynämäen Vesan suvereeniin voittoon toisella jaksolla.

Ensimmäisellä jaksolla peli oli tarkkaa molemmin puolin ja juoksuilla ei mässäilty. MyVe oli silti tehokkaampi ja sai lyötyä 2 juoksua, sekä yhden lahjan harhaheiton turvin. Veikkojen neljännen vuoron aloittava ja takaa-ajo koki kovan kolauksen, kun ottelussa syöttötuomarina toiminut orava ei ollut tehtäviensä tasalla. Joonas Moisander irtosi koppilyönnin aikana kotipesästä ja teki tuplahaavan ykköselle, mutta orava palauttikin miehen lyömään ja viimeinen lyönti karkasi laittomaksi. Tästä taululle toinen risti, ilman syytä. Kahdella palolla ykköskärjestä saatiin rakennettua vielä tilanne. Jakso päättyikin tiukkaan pesäkilpaan, kun Tommi Joensuun läpilyönnin turvin Rauli Lilja juoksi kotiin ja Marko Viinamäki paloi kotipesän kynnykselle. Jakson loppulukemat 3-2.

Kun Isäntien sisäpeli ei toiminut toivotulla tavalla, niin lyöntijärjestyksen muutoksella lisää tehoja hakenut isäntäjoukkue tulikin toiseen jaksoon ryminällä.

Kokenut kolmikko 1. Jussi Lännistö, 2. Petri Hännikäinen ja 4. Pekka Kaijula, sekä suomensarjassa läpi kauden pelannut 3. Joona Peltoniemi onnistuivat toisella jaksolla lähes täydellisesti. Ensimmäisen jakson tiukka ja tasainen vääntö oli vain muisto, kun isännät murskasivat Veikkojen haaveen finaalipaikasta jo kahden pelatun vuoron jälkeen, kun taululla oli lukemat 10-0.

Toisen jakson loppulukemat kirjattiin tylysti 15-5.

Näin lopputulos 2-0 (3-2,15-5) ja Mynämäen Vesa jatkaa lohkofinaleeihin.

Veikkojen kausi 2016 on nyt siis edustusjoukkueen osalta paketissa.

Veikot kittää tukijoita ja yhteistyökumppaneita, sekä teitä kaikkia, kiitos kannattajajille mahtavasta tuesta läpi kauden. Ilman yleisöä peleistä puuttuisi se jokin. Kiitos.

Lisäksi Humppilan Veikot kiittää vielä Tommi Joensuuta, Markus Meriläistä ja Marko Viinamäkeä. Kiitos, olitte tärkeä osa tämän kauden aikana ja suorituksenne, sekä läsnäolonne ja arvokkaat neuvot jäivät varmasti koko kylän mieleen.

Edustusjoukkueen osalta vedetään nyt siis hetki henkeä, mutta juniorit jatkaa vielä pelejään. Annetaan siis tuki vielä siihen suuntaa loppukaudeksi, kunnes kausi 2017 pyörähtääkin käyntiin.

Edustusjoukkueen puolesta, kiittäen Tomi Åman/kapteeni.

Viinamäki loppukaudeksi Veikkoihin!

viinamaki2016veikot

Veikot sai loppukaudeksi kovan luokan vahvistuksen, kun miesten superpesistäkin 196 ottelua pelannut Marko Viinamäki liittyy Veikkojen vahvuuteen loppukaudeksi.

Viinamäki hankittiin vahvistamaan takakenttää loppukauden sivussa olevan Tuomas Helttulan tilalle. Sisäpelissä Viinamäellä on tärkeä rooli ykköskärjen vaihtajan tehtävissä.

Viinamäki on urallaan pelannut 408 ottelua, joissa hän on lyönyt (16+123) 139 juoksua, tuonut 452 juoksua ja kärkilyöntejä on kertynyt 1760.

-Oli todella hieno juttu että saimme näin kovan luokan kopparin ja vaihtajan vahvistamaan joukkuetta loppukaudeksi, toteaa joukkueen pelinjohtaja Mikko Moisander.

“Mailataituri” Viinamäki pelaa ensimmäisen kerran uuden kotiyleisönsä edessä ensi Tiistaina 19.7, kun Veikkojen vieraaksi saapuu sarjakärki Mynämäki. Ottelu alkaa klo 18.30.

http://www.pesiksenmaailma.fi/index.php/pelaajakortit?pelaajaid=552&view=pelaajakortti

Markus Meriläinen Veikkojen paitaan!aatu

Hyvin kauden aloittanut Veikot saa kovanluokan vahvistuksen, kun viisin kertainen suomenmestari Markus Meriläinen liittyy joukkueen vahvuuteen kolme peliä kattavalla sopimuksella.

Lukkarintontilla loistavia otteita esittänyt Antti Helttula on henkilökohtaisista syistä pois joukkueen vahvuudesta pari viikkoa.

-Haluttiin löytää Antille laadukas paikkaaja näihin kolmeen peliin. Kun oli vielä tiedossa, että Joensuun Tommi ei pääse Tampereelle ja myös Noora on pois, niin Meriläisen pestaus oli tarpeellinen juttu. Kommentoi Mikko Moisander.

-Oltiin Markukseen yhteydessä ja tiedusteltiin, onnistuisiko tämä ja onko pelihaluja. Kun vastauksena oli, että ”kyllähän pelaaminen aina kivaa on” ja kun vielä keskusteluissa löytyi selkeät yhteiset motiivit puolin ja toisin, niin sen jälkeen sovittiin asioista nopealla tahdilla. Toteaa Moisander.

Viimevuodet pelinjohto ja valmennushommissa viihtynyt Meriläinen on valittu vuoden lukkariksi 90-luvulla kahdesti, mestaruuspokaalia mies on nostellut 90-luvun kivikovassa Sotkamon Jymyssä neljästi ja viimeisin mestaruus on vyöllä Hyvinkäältä 2007. Superpesiksessä ”Aatu” on pelannut ulkopelissä lukkarin tontin lisäksi lähes 200 peliä polttajana.

-Tarkoitus on tulla auttamaan joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla, ei kuitenkaan hampaat irvessä, mutta tosissaan. Kommentoi Meriläinen.

Meriläisen ja Veikkojen sopimus kattaa siis lauantaina 11.6. Tampereella klo 15.00 pelattavan ottelun, Humppilassa 14.6. pelattavan Veikot-Loimaa-pelin, sekä varmasti mielenkiintoisen vieraspelin Koetusta vastaan maanantaina 20.6 Jokioisilla.

MARKUS MERILÄISEN PELAAJAKORTTI

Pelien lisäksi on sovittu, että Meriläinen vetää HuVe:n junnuille harjoitukset Humppilassa.

Humppilan Veikkojen edustusjoukkue 2016

Maakuntasarjan lounaislohkon otteluohjelma 2016 (Veikkojen pelit löytyy alempaa)

Miesten edustusjoukkue pelaa maakuntasarjan lounaislohkossa kaudella 2016.

Pelaajat (sopimukset 21.7):
Antti Helttula
Tuomas Helttula
Teemu Huhtanen
Tommi Joensuu
Jussi-Pekka Isomäki
Antti Kukkonen
Jani Leino
Toni Leino
Rauli Lilja
Jussi Lintula
Markus Meriläinen (3 peliä, 11.6,14.6 ja 20.6)
Joonas Moisander
Erkka Niininen
Miko Nikkanen
Ville Puosi
Joel Satokangas
Markus Seuranen
Rasmus Tapola
Noora Tikakoski
Marko Viinamäki
Tomi Åman

Pelinjohto ja valmennus:
Mikko Moisander 040-5920799 mikkmois@gmail.com

Huoltaja:
Markus Lähde

Joukkueen tavoittaa sähköpostilla huvepesis@gmail.com.

Harjoituspelit:

17.4. Loimaa – Humppila 2-0 (7-3,5-4)
6.5. ViPa – Humppila 0-2 (2-11,3-5)
15.5. Humppila – Ylöjärvi 2-0 (5-4,5-2)

OTTELUOHJELMA 2016:

Joukkueet: Eurajoen Veikot 2, Humppilan Veikot, Jokioisten Koetus 2, Loimaan Palloilijat 2, Manse PP 2 (Tampere), Mynämäen Vesa, Ulvilan Pesä-Veikot 2 ja Ylöjärven Pallo.

ke 18.5.         Humppila – Eurajoki                         2-0 (6-2,5-1)
su 22.5.         Mynämäki – Humppila                    2-0 (8-1,7-0)
ke 25.5.         Ulvila – Humppila                             0-2 (2-4,3-4)
ke 1.6.          Humppila – Ylöjärvi                            2-0 (4-3,4-3)
la 11.6.         Tampere – Humppila                        1-0 (2-2,4-2)
ti 14.6.         Humppila – Loimaa                             1-0 (4-4,1-1,2-1)
ma 20.6.        Jokioinen – Humppila                        2-0 (8-2,15-0)
ti 12.7.         Eurajoki – Humppila                            1-2 (4-6,8-5,2-2,7-8)
ti 19.7.         Humppila – Mynämäki                        2-1 (0-4,1-0,0-0,3-2)
la 23.7.         Humppila – Ulvila                                      2-0 (19-2,5-4)
la 30.7.         Ylöjärvi – Humppila                                   0-2 (2-14,9-30)
ma 1.8.          Humppila – Tampere                               2-0 (6-4,7-3)
to 11.8.         Loimaa – Humppila                                  2-0 (5-1,7-5)
su 14.8.         Humppila – Jokioinen                                1-2 (5-3,7-8,0-1)

VÄLIERÄT (kahdella voitolla finaaleihin):

ke 17.8. Mynämäki – Humppila 2-0 (5-1,14-1)
la 20.8. Humppila – Mynämäki 2-1 (0-2,4-0,1-0)
su 21.8. Mynämäki – Humppila 2-0 (3-2,15-5)

Voitot 2-1, Mynämäki finaaleihin.

KAIKKI LOHKON TULOKSET TÄSTÄ

08-14-2016 22:08:13       SARJATAULUKKO                                       
MM4 MIEHET MkS LOUNAISLOHKO                                                   
JOUKKUE     OTT 3P 2P TP 1P 0P JAKSOT   JUOKS    P                            
                                                                              
Mynämäki     14  9  3  0  2  0 24-  5 (212- 95) 35                            
Loimaa       14  7  2  0  2  3 18- 10 (185-120) 27                            
Jokioinen    14  7  2  0  1  4 19- 12 (185-105) 26                            
Humppila     14  6  3  0  1  4 18- 11 (154-130) 25                            
Tampere      14  5  2  0  0  7 12- 13 (106-124) 19                            
Eurajoki     14  2  3  0  2  7 12- 20 (154-230) 14                            
Ylöjärvi     14  3  0  0  1 10  7- 21 (180-238) 10                            
Ulvila       14  1  1  0  3  9  6- 24 (113-247)  8

14 kierrosta
TEHOTILASTO JOUKKUEEN SISÄINEN 2016-08-14

			O	L	T	Y
Rauli Lilja		14	1+10	34	45
Tomi Åman		14	1+25	9	35
Tommi Joensuu		12	22	11	33
Erkka Niininen		14	9	19	28
Jussi-Pekka Isomäki	9	2+15	6	24
Teemu Huhtanen		11	1+3	17	21
Marko Viinamäki		6	6	12	18
Antti Helttula		10	10	7	17
Noora Tikakoski		10	2	9	11
Tuomas Helttula		5	6	2	8
Joonas Moisander	10	2	7	9
Markus Meriläinen	3	5	0	5
Miko Nikkanen		9	2	6	8
Joel Satokangas		10	7	1	8
Ville Puosi		6	1	6	7
Toni Leino              6       1       4       5
Jussi Lintula		10	3	0	3
Jani Leino		1	2	0	2
Markus Seuranen		4	0	0	0
Rasmus Tapola		1	0	0	0

Harhat 8, Vapaat 2
		
O=Otttelut, L=Lyödyt, T=Tuodut, Y=Yhteensä					

Jatkopelien alustavat pelipäivät: ke 17.8., la 20.8. ja su 21.8. (tarvittaessa)

Lohkon loppuotteluiden alustavat pelipäivät: to 25.8., la 27.8. ja su 28.8. (tarvittaessa).

Sarjajärjestelmä:  Miesten maakuntasarjan lounaislohkossa pelataan aluksi kaksinkertainen alkusarja.

Jatkopelit: Alkusarjan neljä parasta joukkuetta pelaavat pudotuspelit (1. – 4. ja 2. – 3.) paras kolmella, kotietu alkusarjassa paremmin sijoittuneella. Näiden otteluparien voittajat pelaavat lohkon loppuottelun (paras kolmesta, kotietu alkusarjassa paremmin sijoittuneella). Voittaja nousee suomensarjaan kaudeksi 2016.
Alkusarjan 5. ja 6. sijoittuneet sekä 7. ja 8. sijoittuneet pelaavat sijoitusottelut (paras kolmesta, kotietu alkusarjassa paremmin sijoittuneella).
Maakuntasarjalohkojen mahdollisia jatko-otteluita ei ole pakko pelata. Jatko-otteluista luopuneen joukkueen tilalle ei oteta muita joukkueita.